Olen päässyt jakamaan ajatuksia some-opettajuudesta moneen otteeseen. Yksi useimmin kysytyistä kysymyksistä on, mikä sai lähtemään mukaan TikTokkiin ja videoiden tekemiseen sisällöntuottajana. Vastaan yleensä, että tuntuu hyvältä olla mukana kantamassa kortensa kekoon sekä opettajan että isän roolissa luomalla eettistä ja vastuullista sisältöä oman ammatin näkökulmasta.
TikTok on kuitenkin alkanut vuosi vuodelta paljastua paikaksi, jonka arvoja on hyvin vaikeaa enää allekirjoittaa. Se TikTok, johon joskus liityin, ei tunnu enää samalta palvelulta johon liityin vuonna 2019. Nyt mietin, voinko enää oikeuttaa mukana olemistani millään tavalla. Ensimmäistä kertaa mietin tosissani palvelusta poistumista. Askel siihen tuntuu vain valtavalta.
Suomalaiset, ammattimaiset (yleisesti ottaen vertified, vertifioidut tai "varmennetut") sisällöntuottajat tuottavat vastuullista ja eettistä sisältöä ja voin käsi sydämellä sanoa, että antaisin omien lapsieni katsoa heidän sisältöään milloin tahansa. Silti, jos se olisi minusta kiinni, en antaisi lapsieni liittyä TikTokkiin. Salaa jopa ehkä toivon, että palvelu poistuisi käytöstä ennen kuin keskustelu tulee edes ajankohtaiseksi. Ongelmakohtia on lukuisia, ja monia onkin jo nostettu viime aikoina esille.
Omasta näkökulmasta suurin ongelma on sisältö, jota kuka tahansa pystyy luomaan valvomatta. Hauskan videon jälkeen voi tulla yhtäkkiä videokuvaa sotarintamalta haavoittuneista tai traumatisoituneista lapsista, eläimistä jotka tappelevat keskenään kuolemaan asti - puhumattakaan dis- ja misinformaation määrästä, jota emme välttämättä edes tajua. Tekoäly luo tähän varmasti tulevaisuudessa vielä omat haasteensa. Videoita voi toki ilmiantaa, mutta hyvin harvoin esimerkiksi ilmiannot johtavat toimenpiteisiin.
TikTokissa kiertää myös paljon henkisesti kuormittavaa materiaalia, joka jättää tumman varjon jopa loppupäiväksi ylle. Edellä mainittujen graavien esimerkkien lisäksi yksi kategoria, jonka huomaan tekevän minut melankoliseksi, ovat mielenterveyteen liittyvät videot. Eikä pidä käsittää väärin - on mielettömän upeaa, että aiheesta pystytään puhumaan ja keskustelemaan jopa paremmin kuin koskaan aiemmin, mutta valitettavan moni video on pikemminkin avunhuuto hädän hetkellä, tai jopa sen jälkeen kun kaikki on esimerkiksi lähimmäisen osalta lopullisesti päättynyt. Tällaisia videoita katsellessa tuntuu, kuin katsoisi henkilöä joka vajoaa jäihin ilman, että on keinoja auttaa. Yhteisö on onneksi usein videon tekijän puolella tällaisissa tilanteissa. Moni laittaa esimerkiksi sydänemojin videon kommenttikenttään, mutta mielenterveysongelmat vaativat aputoimia oikeassa maailmassa. Toivon, että virtuaalisympatia auttaa kuitenkin pahimman yli ja että apua uskalletaan hakea myös oikeassa maailmassa. Videoiden määrä tuo karulla tavalla näkyväksi mielenterveysongelmien laajuudeen Suomessa. Toivon, että tähän hätään pystyisimme tarttumaan paremmin kuin mihin tällä hetkellä pystymme.
Vanha viisaus sanoo , että somessa ei ratkaista yhtään ristiriitaa, ja se näyttää hyvin suurelta osin pitävän paikkaansa. Piikikkäisiin kommentteihin vastataan yleensä samalla tavalla. Hyökkäys on paras puolustus, sanotaan. Positiivista on, että törmäämme omaa ajatusmaailmaa kyseenalaistavaan sisältöön. Ongelmana on aita, jonka läpi huutelemme toisillemme ilman, että meillä on todellista mahdollisuutta istua alas keskustelemaan asioista rakentavasti ja toista kunnoittavasti. Tämä vaatisi toisen kohtaamisen kasvokkain, joka somessa ei ole mahdollista. Pelkään, että samaan aikaan kun meillä on enemmän mahdollisuuksia nähdä ja kokea erilaisuutta, jokaisessa tällaisessa hetkessä piilee myös vaara, että kuilu välillämme kasvaa. Tätä tapahtumaketjua voidaan myös käyttää tietoisesti hyväksi.
Sovelluksen koukuttavuus on myös suuri ongelma, josta ihan varmasti kielii jatkuvasti vähenevä pystyvyytemme pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä vaativiin asioihin. Tästä olen myös opettajana eniten huolissani. Jos TikTok ei ole tuttu, mutta olet joskus uppoutunut IG Reelssien maailmaan, tunnistat varmaan miten helppoa on svaipata video toisensa jälkeen loputtomassa virrassa. Mikä parasta, edessä on buffét jossa on pelkästään omia lempiherkkuja, kiitos algoritmin joka tietää meistä paljon. Tällaisen virtuaalihetken jälkeen kuilu todellisen maailman ponnisteluihin on valtava, ja se näkyy jo monessa.
Palvelu koukuttaa myös sisällöntuottajan näkökulmasta. Tuntuu hyvältä, kun videot saavat paljon näyttökertoja, kommentteja ja tykkäyksiä. On myös hieno ajatus, että yksittäinen video voi tulla suosituksi vaikka seuraajamäärä olisi olematon. Yksi video voi tavoittaa jopa miljoonia katselijoita ympäri maailmaa. Kortilla on kuitenkin kääntöpuolensa varsinkin tilanteissa, joissa näkyvyyden eteen tehdään mitä tahansa. Tästä kertovat erilaiset haasteet, joita Suomessakin on totuttu näkemään. Ymmärrän hyvin, miten suosion tunteeseen jää kiinni ja kuinka tärkeältä somesuosio voi tuntua. Toisaalta suosion loppuminen tai sen hetkellisyys voi tuntua vieläkin pahemmalta, ja aika moni on valmis tekemään mitä tahansa pysyäkseen suosiossa kiinni.
Tykkään aina välillä leikitellä ajatuksella, että mitä jos sosiaalinen media eri alustoineen poistuisi yhtäkkiä käytöstä ja kaikki se, mitä olemme sinne rakentaneet poistuisi kuin tuhka tuleen, tai pikemminkin kuin bitti avaruuteen. Se, mitä jää jäljelle, on se maailma, joka alkaa kun ruutuaika loppuu. Toivon, että jokainen lapsi ja nuori ymmärtäisi myös sen merkityksen. Se on kuitenkin se todellinen maailma, jonka jokainen meistä joutuu kohtaamaan ja jonka varaan meidän todellinen elämämme edelleen rakentuu virtuaali- tai rinnakkaistodellisuudesta huolimatta.
Miksi sitten en ole vielä poistunut palvelusta? Huomaan oikeuttavani mukana olemisen samalla perusteella, kuin aina aiemminkin. Tuntuu hyvältä olla luomassa turvallista sisältöä alustalle, jossa on myös paljon muunlaista sisältöä. Tiedän, että kun lapsi, nuori ja miksei myös aikuinen katsoo videoni, hän voi olla luottavaisin mielin ja ehkä jopa oppia jotain esimerkiksi koulumaailmasta. Ajattelen myös, että poistumiseni palvelusta ei muuta tilannetta miksikään. Olen vain pisara valtavassa valtameressä. Oma hyvinvointini kuitenkin kasvaisi, ja ehkä se on jo itsessään tarpeeksi hyvä syy pohtia palvelusta poistumista.
Toinen syy on itsekäs ja naurettava. Tuntuu vaikelta poistua alustalta, jonne on saanut kerättyä yli 127 000 seuraajaa. FOMO eli fear of missing out on varmasti ihan todellinen asia nykypäivänä, kun iso osa "sosiaalisuudesta" tapahtuu online. Itselläni taitaa olla FOBF, fear of being forgotten. Toisaalta, olisiko se sittenkään niin kamalaa. Todellisessa maailmassa on kuitenkin se kaikkein tärkein. Rakas perhe, hyvä työ ja kaikki se, mikä ei edes someen päädy. Miksei siihen kaikkeen ja ehkä jopa johonkin uuteen voisi käyttää sitäkin aikaa, jonka viettää somen maailmassa.
Koska sosiaalinen media eri muodoissa on jo niin iso osa elämää, jo sen rajoittaminen alkaa olla mahdotonta niin yhteiskunnan kuin yksilönkin tasolla. Tahtoisinkin heittää pallon ilmaan. Koska some ei tule poistumaan, toivon, että meillä olisi tulevaisuudessa myös eettisesti kestäviä sosiaalisen median sovelluksia. Ohessa muutamia toiveita:
Palvelu, jonne voisivat tuottaa sisältöä ainoastaan vertifioidut sisällöntuottajat, jotka seulotaan esimerkiksi hakemuksen avulla. Diversiteetistä pitäisi toki huolehtia ja siitä, että alusta on eri tavoin sitoutumaton.
Palvelu, jossa olisi vain sen verran sisällöntuottajia ja käyttäjiä, että sisällön sekä kommenttien moderointi olisi oikeasti mahdollista.
Ei-kaupalliset palvelut, eli sellaiset palvelut jotka eivät sisällä mainoksia tai joissa ei saisi totutettaa kaupallisia yhteistöitä.
Toivon myös, että useampaan palveluun rakennettaisiin pääsyrajotteita tai pakollisia taukoja. Onko kaikkiin sovelluksiin pakko päästä koulu- tai työaikana? Esimerkiksi Kiinan "TikTok", Douyin on öisin kiinni, ja alle 13-vuotiaat voivat käyttää palvelua ainoastaan 40 minuuttia päivässä.
Tiedän ja ymmärrän, että tällainen keskustelu herättää myös paljon vastareaktoita. Sosiaalinen media on monelle ammatti, myös itselle sivutoimisesti, ja harva tahtoo hyökätä omaa työnantajaansa kohtaan tai vaarantaa tulevia yhteistöitä.
Vaikka en ole itse suuri vaikuttaja, peräänkuuluttaisin kuitenkin yleisesti vaikuttajien roolia tämänkaltaisessa keskustelussa. Jos emme voi vaikuttaa "missä olemme töissä", voimme yrittää rakentaa muutosta sisältäpäin. Mitä tapahtuisi, jos kaikki maailman sisällöntuottajat boikotoisivat TikTokkia? Eikö silloin tapahtuisi väistämättä niin, että rinnalle tulisi uusia, korvaavia palveluita? Videopalvelut eivät lopulta ole mitään ilman sisällöntuottajia, ja parhaimmillaanhan vaikuttajilla olisi valta-asema sen suhteen, minkälaisiin palveluihin lähdemme mukaan ja minkälaisin ehdoin.
Digitaaliseen hyvinvointiin on pakko kiinnittää enemmän huomiota ja muutos ei tapahdu ihmettelemällä. Nyt sitä on tehty jo liian pitkään, vaikka merkkejä sen negatiivisista vaikutuksista on ollut ilmassa jo pitkään. Itsetutkiskelu on tehnyt itselle hyvää, mutta toivon myös, että keskustelu jota valtakunnallisestikin on jo syntynyt jatkuu ja että sitä syntyisi myös globaalisti enemmän tulevaisuudessa.
Lukuvinkki: Perttu Pölönen - Saisinko huomiosi? (Otava)
